Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Mikä on kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö?
Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön eli bipolaarihäiriöön liittyy äärimmäisiä mielialan vaihteluja maanisesta mielialasta (eräänlaisesta euforiasta) syvään masennukseen. Siihen ei ole mitään yksinkertaista tai yksiselitteistä syytä. On olemassa viitteitä siitä, että se liittyisi kehon omien signaaliaineiden (kemikaalien) muutoksiin aivoissa, mutta vielä ei tiedetä, miten se tarkalleen tapahtuu. Taudin voi laukaista esimerkiksi arkinen stressi tai kova rasitus, jokin traumaattinen tapahtuma tai harvoissa tapauksissa fyysinen kallovaurio.
Todennäköisin syy näiden mainittujen tekijöiden laukaisemille äärimmäisille mielialanvaihteluille on, että ihmiset, joilla on diagnosoitu bipolaarihäiriö, ovat taipuvaisia reagoimaan tällä tavalla ja että tämän taipumuksen syyt ovat geneettisiä. Tutkimustulokset bipolaarihäiriön syistä ovat kuitenkin edelleen kaikkea muuta kuin yksiselitteisiä.
Aikaisemmin kaksisuuntainen mielialaihäiriö diagnosoitiin keskimäärin 32 vuoden iässä, mutta viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana se on laskenut keskimäärin 19 vuoteen. Syytä tähän ei tunneta, mutta tekijöitä on todennäköisesti useita. Kyse voi olla esimerkiksi yleisestä tietämyksen tason lisääntymisestä sekä tavallisten ihmisten että psykiatrian parissa työskentelevien keskuudessa. Myös lisääntynyt lääkkeiden väärinkäyttö ja uudenlaiset stressin aiheuttajat voivat laukaista taudin aikaisemmin.
Lähteet:
Sjukvårdsrådgivningen.se ja The Secret Life of Manic Depression, Stephen Fry